Kuulumiset vuonna 2020 pitkän tauon jälkeen
Mitä minulle kuuluu näin vuoden jälkeen? (Olen ollut vähän laiska bloggailemisessa)
Ihan hyvää. Olen odotellut tulevaa lonkkaleikkausta jo puoli vuotta. Oikea lonkkani on ollut jo muutaman vuoden ihan luukosketuksessa ja onnun pahasti. Pääsin Porvoon sairaalan tekonivelen lonkkaleikkausjonoon viime kesäkuussa 2020. Arvioitu jonotusaika on 10kk koronan takia. Hain alunperin Peijakseen, koska siellä leikattiin onnistuneesti molemmat polvenikin. Mutta kuulemma tällä hetkellä lonkkaleikkaukset on keskitetty pääasiassa Porvooseen, niin menen sitten sinne ja olenkin kuullut Porvoosta pelkkää hyvää.
Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Viime vuoden syksyllä vasen olkapääni alkoi oireilla kivuliaasti kun olin Tules-kuntoutuksessa Karjalohjalla. Ihmettelin aluksi mikä siihen oikein on tullut. Lopulta en saanut olkapäätä nostettua edes vaakatasoon. Ja yöt alkoivat olla yhtä tuskaa ja sormet puutuivat päivisin. Lopulta annoin periksi ja menin työpaikkalääkärin juttusille. Työpaikkalääkäri tutki olkapääni ja sanoi, että siellä on varmaankin vain kiertäjäkalvosintulehdus, ei tunnu nivelrikolta. Samaa itsekin epäilin. Pääsin röntgenkuviin 12.2.2020 ja tulos oli masentava ja tuli hieman yllätyksenä! Olkapäässä GH-nivelessä (glenohumeraalinivel) oli luukosketuksessa oleva nivelrikko sekä luunokkia sekä kystia ja lisäksi kalkkia. AC-nivel oli ehjä. Sain fysioterapiaan 3 kerran lähetteen ja kysyttiin haluanko ortopedin juttusille leikkauksesta. En halunnut, päätin kokeilla ensin fysioterapiaa, koska minulla oli jo ennestään niin hyvät kokemukset fysioterapeuteista.
Pääsin ihanalle fysioterapeutille Fysiokseen. Alussa pieniä liikkeitä tuli tehdä 5kertaa päivässä 3h välein. Se oli rankkaa kipeällä olkapäällä, mutta auttoi! Jo 1-2vk jälkeen yökivut loppuivat sekä sormien puutuminen. Liikeradat alkoivat paranemaan, se oli ihan uskomatonta. Minä kun luulin, että joudun olkapääleikkaukseen. Nyt 9kk myöhemmin olkapääkivut ovat loppuneet ja olkapää liikkuu jo todella hyvin. Kuntoutus jatkuu toki edelleen ja teen edelleen päivittäin ainakin muutaman olkapään jumppaliikkeen, jotta liikeradat säilyisivät. Sillä eihän se nivelrikko sieltä minnekään katoa.
![]() |
Kuukauden jumpan jälkeen sain käden jo vaakatasoon |
![]() |
Käsien liu`tusta ylös alas |
Ai niin, kävin viime syksynä myös omasta toiveestani nilkoistani ortopedin juttusilla, koska niissäkin on molemmissa luukosketuksessa olevat nivelrikot ylemmissä nilkkanivelissä sekä virheasennot ja kipuja joka askeleella. Peijaksen nilkkoja leikkaava ortopedi sanoi, että hän suosittelisi minulle nilkkojen luudutusta. Koska kuulemma minun ikäiselläni liikkuvaisella ihmisellä ei nilkan tekonivel kestäisi montaa vuotta ja luudutus saattaisi kestää jopa koko loppuelämän. Sain siis luvan hakea leikkaukseen, sittenkun joskus koen sen tarpeelliseksi. Nilkkaleikkauksethan ovat vielä polvileikkauksiakin kivuliaampia ja melko hitaita paranemaan, joten niihin minulla ei ole kivuista huomimatta mikään kiire.
![]() |
Röntgenkuva nilkastani syyskuussa 2019 |
Olen löytänyt uuden harrastuksen, asahi. Kävin netin välityksellä muutaman asahi tunnin ja se sujui hyvin Pystyin tekemään moninivelrikostani huolimatta melkeinkaikki liikkeet! Se tuntui hyvältä. Lisäksi venyttelen joka päivä sekä teen taukojumppia töissä sekä välillä pilatesta kotona. Koirani Mokan kanssa käyn edelleen päivittäin kävelyllä 2-4km päivässä ja kesäisin teen pihatöitä. Olen päättänyt ettei nivelrikko määritä elämääni liikaa ja yritän tehdä kivuista huomimatta niin paljon kuin vain voin.
![]() |
Mokka, rakas lenkkikaverini |
![]() |
Kosmoskukka |
Tuossa muutama syksyinen kuva, vaikka joulu jo lähenee. Täällä Helsingissä on vielä aika musta maa. Mutta ehkä tännekin vielä lunta sataa. Mukavaa Joulun odotusta lukijoilleni!