perjantai 4. huhtikuuta 2025

Kevät on tullut ja selvisin usean viikon korvatulehduksista

 Kevät ja valoisuus-ihanaa!

Postaankin tähän heti alkuun ihania puutarhani kevätkukkia hyvää mieltä tuomaan.

Liloja krookuksia




Puutarha ja sen hoito sekä kasvien ihastelu on minulle todella tärkeää. Puutarhasta saa samalla niin fyysistä kuin henkistä hyötyä. On ihanaa mennä pihahommiin työpäivän jälkeen rentoutumaan. Ja tietysti vapaa-ajallakin. Nyt olen taas päässyt puutarhahommiin kun täällä etelässä on ilmat lämmenneet ja kasvit alkavat taas nousta maasta. Toki se aina aluksi hieman kipeyttää niveliä kun kyykin maan tasolla, mutta ei se haittaa. Se on sen arvoista!


Korvatulehdukset:

Minulle alkoi kova korvakipu helmikuussa ja todettiin oikean korvan välikorvan tulehdus. Sain siihen antibioottikuurin ja kipu siirtyi toiseenkin korvaan. Todettiin molempien korvien korvatorven tulehdukset. Sain niihin 2 eri lääkekuuria. Lisänä alkoi tinnitus oikeassa korvassa. Tinnitus oli ollut poissa 9v ajan. Lääkärin mukaan se voi tulla takaisin kun on korvatulehdus, koska tuolloin kuulo heikentyy ja tinnitus kuuluu paremmin. Pari viikkoa sitten maaliskuun puolessa välissä kävin korvalääkärillä ja hän suoritti korvahuuhtelun, josta olikin selvästi apua. Samalla todettiin, että korvatulehdus on mennyt ohi. Vihdoinkin. Yleensähän korvatorven tulehdukset on lapsilla, harvemmin aikuisilla.


Nilkkojen/jalkaterien nivelrikot:

Nivelrikkoiset niveleni ovat voineet aika hyvin nyt kevään aikana. Eniten on oireilleet nilkat. Menin hölmönä kokeilemaan kaapissa lojuneita käyttämättömiä sisäsandaaleita töissä 5-10min ajan ja sen seurauksena sain pahan tulehduksen nilkkoihini ja jouduin käyttämään muutaman päivän kyynärsauvoja. Osasyynä tähän kipureaktioon saattoi olla se, että nilkkani olivat jo valmiiksi kipeät talven jäljiltä eli lumen ja epätasaisen maan takia. Säikähdin sitä miten herkästi ja voimakkaasti nilkkani ja jalkateräni kipeytyivät. Mutta nyt ne ovat jo kunnossa ja pystyn taas kävelemään useita kilometrejä päivän aikana. Osallistun edelleen viikoittain Nivelyhdistyksen niveljumppaan, jota vetää taitava fysioterapeutti. Jumpan ansiosta etenkin reisilihakseni ja käsilihakseni ovat voimistuneet, koska siinä tehdään paljon reisilihasliikkeitä jaloille sekä kuminauha- sekä keppijumppaa käsille. Tehokasta kaiken kaikkiaan. 

Tällä hetkellä en koe tarvetta minkään nivelrikkoniveleni leikkaukselle. Olkapäätkin on olleet aika hyvässä kunnossa, tosin joudun jättämään useita olkapään jumppaliikkeitä pois niveljumpassa. Kyynärpäät eivät ole kipuilleet ihme kyllä, vaikka ne ovatkin jo pysyvästi hieman koukussa nivelrikon tuoman virheasennon takia. Kyynärpäitä ei ole kuvattu, koska en näe kuvauksesta olevan mitään hyötyä tässä vaiheessa.


Paragangliooma:

"Parre"eli paragangliooma on pysynyt poissa tai ainakaan minulle ei ole tullut mitään oireita. Verenpaine on ollut ihan normaali leikkauksesta saakka. Ajattelin taas alkaa luovuttamaan verta säännöllisesti kun hemoglobiininikin on taas normaali. Lokakuussa on seuraava kontrolli eli ilmeisesti verikokeita sekä mahdollisesti neulanäytteen otto kilpirauhasesta, koska sitä ei poistettukaan viime vuonna. Oloni on siis ihan levollinen tämän asian suhteen ja tästä on hyvä jatkaa ihanan ja valoisan kevään viettämistä. Aurinkoista kevättä kaikille blogini lukijoilleni!


Mokka metsälenkillä

Dessa ruohoa maistelemassa